Suru - rakkaasta lemmikistä luopuminen

Rakkaan Neon muistolle - Olit meidän Hymypoikamme!

Olen aiemmin kannustanut ihmisiä käyttämään luovaa kirjoittamista tunteiden käsittelyssä. Tästä syystä haluan nyt kertoa teille rakkaasta koirastamme, Neosta, josta jouduimme luopumaan kesäkuussa 2013.

Yhteinen taipaleemme alkoi joulupäivänä 2005, jolloin Neo syntyi. Asuimme silloin pienimuotoisessa kommuunissa ja ystäväni kasvatti näitä ihania koiria - staffeja. Olin leikitellyt ajatuksella, että ottaisin oman koiran, mutta ajankohta ei vielä silloin ollut täysin selvillä. Kodikkaassa kommuunissamme asusteli staffeja useampikin, joten siinähän näitä suurisydämisiä rapsutettavia oli jo riittämiin.

Elimme mukavaa elämää. Töiden jälkeen oli ihana tulla kotiin, kun nelijalkaiset ystävämme toivottivat aina tervetulleeksi suurien seremonioiden kera. Seurasin tiivisti näiden pentujen kasvua ja yksi tomera uros valloitti sydämeni täysin. Pieni, punainen pötkylän mallinen pentu, jonka hampaat olivat terävät kuin piraijalla ja nahka näytti olevan kantajalleen ainakin viisi numeroa liian isoa kokoa. Pentu oli iloinen, vilkas ja sosiaalinen - aivan kuten minäkin!

Kun pennut tulivat luovutusikään, oli minullakin muutto Helsingin keskustaan edessä. Ystäväni oli haastatellut useita pennunostajaehdokkaita ja heitä ravasikin pentulaatikolla tiheästi. Kun viimein tuli aika luopua pennuista, se oli todella vaikeaa. Haikeana katselimme, kun pentu toisensa jälkeen lähti uuteen kotiin uusien ihmistensä kanssa ja yhtäkkiä tajusin, etten voisi olla erossa siitä pienestä punaisesta kurttunaamasta. Siitä pennusta, joka oli valloittanut sydämeni täysin. Niinpä päätin ostaa koiran ja pentu muuttikin luokseni asumaan.

Pentu kasvaa - omistaja sen mukana

Neo sai nimensä Matrix-elokuvan roolihahmon mukaan. Neo oli alusta asti kaikessa touhuilussani mukana, ja harrastin koiran kanssa paljon. Sen kanssa pystyi tekemään mitä vaan! Vielä tiiviimmän ja läheisemmän meidän suhteestamme teki se seikka, että minulla oli lupa ottaa koira mukaan töihin silloiseen työpaikkaani. Työskentelin näihin aikoihin hotellin vastaanottotiskillä yövuoroissa ja koirasta tulikin pian koko hotellin maskotti. Neo valloitti niin asiakkaiden kuin työkavereidenkin sydämet rakkautta täynnä olevalla persoonallaan ja ainaisella iloisuudellaan.

Mukava harrastuksemme oli myös koiranäyttelyissä kiertäminen. Emme tavoitelleet mainetta ja kunniaa emmekä todellakaan ottaneet hommaa kovinkaan tosissaan. Yhteiset treenit sekä itsekseen että harrastelijaporukalla olivat hyvää harjoitusta vilkkaalle pennulle ja sen omistajalle. Oli ihanaa pakata auto ja matkustella ympäri Suomea. Näyttelyreissuille lähdimme Ystäväni kanssa ja mukana oli aina muutama staffi, joiden kanssa nukuimme pakettiauton takaosassa. Oli myös ihana nähdä muita staffiharrastajia ja höpötellä kehän laidalla.

Välillä Neo menestyi näyttelyissä ja välillä se oli tuomarin mielestä liian ryppyinen. Jokaisesta näyttelystä jäi mukaan takataskuun näyttelyarvostelu sekä monta ihanaa muistoa. Tulipa välillä mukaan ruusukkeita ja pokaaleitakin. Vuonna 2008 kasassa oli tarvittavat sertifikaatit ja koirastani tuli Suomen Muotovalio.

Kun täysillä vedetään, niin välillä sattuu

Elämä Neon kanssa oli hauskaa ja erittäin aktiivista. Harrastimme paljon, reissasimme, kävimme uimassa, metsälenkeillä ja paljon muuta. Olimme erottamattomat. Neo teki kaiken aina innoissaan ja täysillä ja tämä koituikin kohtaloksi, sillä koirallani oli harvinaisen huono tuuri loukkaantumisien suhteen.

Olimme kerran kohmeisella pellolla, jossa Neo juoksi innoissaan ja hyppäsi suuren ojan yli. Laskeutuminen muhkuraiselle pellolle ei sujunutkaan suunnitelmien mukaan, vaan Neo loukkasi etujalkansa. Koira ei kuitenkaan tässä vaiheessa vielä ontunut jalkaa, vaan oireet alkoivat lenkin jälkeisten päiväunien päätyttyä. Koiran noustessa ylös se vingahti eikä pystynyt käyttämään lainkaan etujalkaansa.

Jalka tutkittiin ja leikattiin, sillä kävi ilmi, että kyynärnivelestä oli irronnut pala. Irronnut pala poistettiin kirurgisesti ja samalla nivelen pintaa siistittiin. Toipumisaika oli rankkaa, sillä nuoren ja energisen koiran paikallaan pitäminen ei ole helppoa. Lisäksi kyseisellä rodulla on korkea kipukynnys ja innostuessaan Neo ei varonut jalkaa yhtään kivusta huolimatta. Kun tästä selvittiin, elämä palasi toipumisajan jälkeen takaisin normaaliin ja pääsimme taas harrastustemme pariin. 

Maalle muutto ja uudet kuviot

Vuodet kuluivat ja muutimme maalle. Asuimme omakotitalossa, jossa on oma piha sekä lähistöllä paljon peltoalueita ja metsiä tutkittavaksi. Elimme mukavaa aikaa, kunnes iän myötä Neon leikattu kyynärpää alkoi oireilemaan. Se kuvattiin uudelleen eläinlääkärissä ja selvisi, että siihen on kehittynyt nivelrikkoa. Jalkaa ei kuulemma kannattanut lähteä uudelleen leikkaamaan, sillä hoito olisi ollut sama joka tapauksessa - hoidimme siis nivelrikkoa lisäravintein sekä Cartrophen-pistoksilla. Lisäksi liikkuminen suoritettiin pehmeällä alustalla ja käytimme koiraa uimassa niin paljon kuin mahdollista, sillä se ei rasita niveliä yhtä paljon kuin lenkkeily. Lisäksi Neo rakasti uimista!

Neo sai yhden pentueen verran jälkikasvua ja näistä meille muutti pentueen ainoa narttu - Nelli. Koirat muodostivat tiiviin kaksikon, joka puuhaili ja leikki yhdessä jatkuvasti. Oli ilo katsoa niiden touhuiluja, nimittäin kahden staffin kohellus kun saa silloin tällöin hyvinkin humoristisia piirteitä. Elämä oli mukavaa ja leppoisaa. Emme enää kierrelleet aktiivisesti muissa koiraporukoissa tai näyttelyissä, mutta keskenään Neo ja Nelli saivat leikkiä sydämensä kyllyydestä.
 

Vesileikkejä omalla pihalla. Vasemmalla Nelli ja oikealla Neo.

Vuodet kuluivat ja Neon etujalka oli välillä parempi ja välillä huonompi. Säännöllisesti kokeilimme Cartrophen pistoksia kuureina ja syötimme jatkuvasti Neolle erilaisia öljyvalmisteita ja lisäravinteita, joiden pitäisi tukea nivelen toimintaa. Kipulääkityksenä oli pitkäkestoinen Trocoxil, jota annettiin 3vkon välein. Näillä oireet saatiin kuriin, mutta koiran vanhetessa kipuja alkoi olemaan enemmän.

Lisää huonoa tuuria

Eräänä päivänä olimme lähdössä koirien kanssa tavallisesti lenkille, kun Neon takatassu juuttuikin yllättäen kenkien puhdistusta varten olevan rappurallin väliin. Neo käännähti ja polvi pääsi kiertymään, jonka seurauksena koira ulahti. Kuitenkin hetken päästä Neo jatkoi liikkumista aivan normaalisti. Staffin sitkeyttä ja lenkille lähdön innokkuutta taas kerran - kivuista viis! Seurasin jalkaa pari päivää, mutta oireita ei heti ilmennyt.

Eräänä aamuna löysin Neon hakeutuneena kylpyhuoneen perimmäiseen nurkkaan ja koira oli selvästi kivuissaan. Lähdimme saman tien lääkäriin, jossa selvisi, että polvilumpio oli poissa paikoiltaan ja vaatisi leikkauksen. Koira leikattiin ja jälleen oli edessä pitkä toipilasjakso. Sen tila oli pakko rajata siten, ettei se pääsisi lainkaan hyppimään tai liukastelemaan, joten muutimme keittiön toipilashuoneeksi. Myös Nelli oli pidettävä erossa Neosta, jottei se innostuisi liikaa ja teloisi jalkaansa lisää. Nukuin Neon kanssa keittiön lattialla ja itkin huonoa tuuriamme ja koiralle aiheutunutta kärsimystä. Tämä oli todella rankkaa aikaa koiran omistajalle.

Leikkauksen jälkeen koira alkoi käyttämään jalkaa hyvin ja sitä ulkoilutettiin vain pieniä lenkkejä hihnassa liiallisen riehumisen poissulkemiseksi. Kuitenkin yhtenä aamuna koira pääsi kerran tekemään yllättävän liikkeen ja polvi oli taas hajalla. Se jouduttiin leikkaamaan uudelleen ja jälleen nukuin ja itkin koiran kanssa keittiön lattialla. 

Lopulta koira alkoi osoittaa toipumisen merkkejä ja varasi painoa jalalle koko ajan enemmän. Ulkoilutin sitä 5x15min toipilasajan alussa eli kävelimme ympyrää omalla pihallamme. Pehmeä nurmikko alustana oli loistava: se ei ollut liukas ja jousti sopivasti tassun alla. Lisäksi kun treenasimme omassa, tutussa pihassa, Neo ei innostunut liikaa ja malttoi keskittyä hallittuun kävelyyn ainaisen höseltämisen sijaan. Kotipihamme ja lähipelto toimivat myös aktiviteettipaikkoina, kun tein koiralle namipiiloja hajuaistin käyttämiseksi. Kotosalla käytössä oli myös liuta erilaisia aktiviteettileluja, joilla toipilaan sai pidettyä tyytyväisenä ilman liikaa fyysistä rasitusta.

Polvi kuntoutui eläinlääkärin ja myöhemmin myös eläinfysioterapeutin ohjeistuksella ja valvonnassa. Polvi ei tämän jälkeen enää juurikaan oireillut ja kyynärpään nivelrikon takia Neolla oli käytössä jo liuta nivelvalmisteita toipumisen tueksi. Pääsimme jälleen normaaliin elämään pikkuhiljaa kiinni, kunnes uusi takaisku vaani nurkan takana.

Kolmas kohtalonoikku

Neon ollessa 7,5-vuotias kyynärpää oireili yhä enemmän ja oli kipeä liikkumisen jälkeen. Lisäksi jälleen tapahtui uusi tapaturma. Koirat olivat pihalla aitauksessa leikkimässä ja Neo ravisteli suussaan kumista lelua. Lelu osui jossain vaiheessa koiraa silmään ja silmä alkoi oireilemaan seuraavan aamuna. Pinkaisimme taas eläinlääkäriin, jossa selvisi, että silmässä on syvä haava. Saimme antibioottitipat ja kontrolliaika varattiin parin viikon päähän. Koira oli kipeä ja silmätippojen laitto oli sen mielestä todella epämukavaa. Se hajoitti kaksi muovista kauluria yrittäessään väkisin raapia silmää, joka ei tahtonut millään parantua.

Kontrollikäynnillä tuomio ei ollut mukava. Silmään oli kehittynyt uusi solukko, mutta syvä haava oli edelleen sen alla. Solukko oli niin heppoisasti kiinni, että eläinlääkäri poisti sen, koska se olisi voinut irrota ihan vain silmää räpäyttäessä. Saimme jälleen lisää silmätippoja ja lisäksi silmään laitettavaa salvaa, jonka pitäisi auttaa paranemisessa. Ja kontrolliaika oli jälleen parin viikon päähän.

Jälleen nukuin Neon kanssa lattialla ja itkin sen huonoa tuuria. Silmätippoja ja voidetta piti laittaa neljä kertaa päivässä ja aina sen jälkeen koira sekosi, koska silmää kirveli ja se oli kipeä. Oli kamalaa laittaa tippoja, kun näki miten epämukavaa se Neolle oli. Samaan aikaan kuitenkin tiesin lääkityksen tarpeellisuuden, sillä jos silmä ei olisi parantunut kontrolliaikaan mennessä olisi edessä mahdollisesti jälleen uusi operaatio.

Pelonsekaisin tuntein menimme eläinlääkärin vastaanotolle. Silmä ei ollut vieläkään parantunut ja kokeilimme vielä viimeistä vaihtoehtoa, jolla silmän operoinnin olisi voinut estää. Silmään laitettiin piilolinssi haavan suojaksi ja toiveet heräsivät jälleen. Jospa silmä nyt parantuisi! Kuitenkin piilolinssi tippui paikoiltaan jo eläinlääkärin parkkipaikalla ja sitä ei kuulemma kannattanut laittaa takaisin uudestaan. Operointi olisi nyt ollut se ainoa vaihtoehto. Samaan aikaan pitkään jatkunut kipulääkitys nivelrikkoon oli alkanut vaikuttaa koiran veriarvoihin.

Huonoja päiviä oli jo ennen silmän haavautumista alkanut olemaan yhä enemmän ja enemmän, eikä Neo enää päässyt elämään täysivaltaista ja onnellista koiran elämää. Koiran täytyy saada juosta ja riehua ilman, että yhden lenkin jälkeen menee useampi päivä siitä toipuessa. Lisäksi kipulääkekin tuntui tehottomalta.

Meillä oli viikko aikaa päättää, miten toimimme. Silmäoperaatiossa paranemisennuste oli hyvä, mutta kaikkien aiempien operaatioiden ongelmat ja rankat toipilasajat muistuivat mieleen. Koska kyynärpääkin oireili yhä enemmän, päädyimme siihen tulokseen, ettei Neon tarvitse enää kärsiä.

Aika päästää irti, vaikka oma sydän särkyykin

Neo lähti Sateenkaarisillalle kesäkuussa 2013 ja jätti jälkeensä suuren ikävän. En tule koskaan unohtamaan tätä hienoa koiraa ja kaikkea yhdessä kokemaamme. Miten erilaista elämä olisikaan voinut olla, jollei noita typeriä onnettomuuksia olisi käynyt!
 
Neon kasvattaja tuki minua niin hyvinä kuin vaikeinakin aikoina. Yhdessä mietimme erilaisia vaihtoehtoja, mutta päätöksen teko jäi omistajana minulle. Neon elämänlaatua ja sen huonontumista seuranneena tein mielestäni oikein, kun päätin luovuttaa ja olla laittamatta koiraa läpi uusien operaatioiden ja uusien toipumisaikojen. Etenkin, kun kyynärpäätä ei olisi kuitenkaan saanut enää kuntoon. En halua, että minua syyllistetään tästä vaikeasta ja lopullisesta päätöksestä. Katsoin sen olevan siinä tilanteessa huonoista vaihtoehdoista koiran kannalta se oikein.

Jouduin tekemään sen, mihin jokaisen eläimen omistajan tulee varautua: on päätettävä se hetki, milloin koiran parhaaksi on parasta luovuttaa. Vaikka se sattuukin ja repii oman sydämen hajalle.

Kiitos Neolle - elämäni Koiralle

Pitkään olit ilonamme,

kuljit aina rinnallamme.

Piristit päivää jokaista,

lohdutit vaikeina aikoina.

Ikävä jäi suunnaton,

rakkaamme kun poissa on.

Uskollinen ystävämme,

elät aina sydämessämme.

---

Mikäli pidit tästä tekstistä, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin, Twitterin tai Instagramin kautta. Alla olevilla painikkeilla tai linkillä se käy kätevästi. 

Kiitos! 

Facebook: https://www.facebook.com/luovaaelamaa

Twitter:  https://twitter.com/Sanya__S

Instagram: http://instagram.com/sanya__s